maanantai 16. maaliskuuta 2009

Kamelikaravaanari, kaikkien kaveri

















He hey taalta auringosta!
Tassa paivitysta sekalaisesti viime maanantailta alkaen:
Maanantai
Saatilanne heti alkuun: eilen alkoi mahtava ukkosmyrsky lenkkini loppumetreilla. Yhtakkia kaamee vastatuuli, veripisarat paan kokoisia (no ei kai nyt ihan) ja salamointia taivaan taydelta. Sadetta pidellessa meni ilta. Ja jopa ihan kohdalla raiskyi ja jyrisi, onneksi olen niita ihmisia jotka pitavat ukkosesta se oli mahtavaa!! :)
Tiistaina sai taas nauttia lahes 30 asteesta ja noroina valuvasta hiesta. Ei tarvitse edes tehda mitaan hikoilun eteen."hiki laiskan syodessa" toteutuu taalla..

Parasta paivassa oli A) kuntosaliryhman moitteeton sujuminen, edelliskerta olikin painvastoin Kaaos. B) piknik retki tyopaikan asukkaiden kanssa. Ajeltiin pikkubussilla lahelle meren rantaan, ihailtiin maisemia, upeita taloja ja KAMELEITA. kylla, ihan oikeita kameleita. Minun ja kamelin tutustuminen ei mennyt ihan mutkitta ainakaan minun puoleltani, oli se melko pelottava otus ja kun aitakin oli sita polveen asti, voi vain kuvitella mita tapahtuu jos se paattaa inhota minua ja syoda suihinsa. Loppu hyvin kaikki hyvin, kameli olikin oikein lepoisa otus..


Torstai-illalla lahdimme porukalla syomaan sushia.Olin varma etta kuolen ruokamyrkytykseen. Mutta ei, hyvaahan se oli, monenlaista sorttia oli tarjolla ja monenmoista maistelin.Ilme on ehka hiukan tuskaisempi kuin mita se oli todellisuudessa :) Kylla, aidille tiedoksi, syomapuikoilla opin vihdoinkin syomaan..









Lauantaina kaytiin ostoksilla IKEAssa. Samanlainen on takalainen kuin kaikki muutkin. Ja ravintolassa tarjolla ruotsalaisia lihapullia!! Matkasta jai kateen pari naulakkoa, lakkahilloa, ruisnakkaria, ja Marabou suklaata..huonekalukaupasta kylla vaan!! Ja urheiluliikkeesta uudet juoksulenkkarit vihdoinkin jaloilleni sopivat

Sunnuntaina eli tanaan aamulla kirmailin taas tutusti 5.30 lenkille. Mika parasta, holkkalenkkini varrella asustelee kenguruja. Yksi minua odottelikin tanaan ja pomppi hetken vierella ennen kuin HOP, hyppasi metsaan. Oli tahan asti yksi parhaimpia kokemuksia taalla. Aamupalan jalkeen taitoin pyoralla matkan rannalle ja siita lautalla taas Coochiemuddlo islandille. Olin yksin liikkeella ja kiersin koko saaren rantoja pitkin paljain jaloin lirputellen kiiretta pitamatta ja maisemia kuvaillen. Tuuli oli kova, niimpa auringonottajia ei ollut kuin kourallinen. Ilma muuten oli aurinkoinen ja hyva. Saarella tulee aina perhe ja kaverit mieleen, haluaisin nayttaa paikan teille kaikille! <3 href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhugFJIFWhhyphenhyphen2DcVLnnuqlTpbFL4XFciWvfBt8sas0U7f_cmLWIaS2E2C6lFCvVWfyyEfGMDkgPVQKf_sllPBy_V-dRAP6pgDSXS8Cu7xOYuMFkEbNVZ0J2n7EviyCGi_v3om3I8hiYj1w/s1600-h/P3210863.JPG">





























tiistai 10. maaliskuuta 2009

Keltuaisia, Aatamin aikaa ja hevosia

Hola pallon vaaralta puolelta. Mahtipaiva, tanaan alkoi uusi suunnittelemani kuntosaliryhma testauksilla ja vaikutta silta etta hauska ryhma on kasassa. Siihen liittyi muun muassa ulos santaava osallistuja, kananmunan keltuainen pitkin salin lattiaa ja kipeita kasilihaksia jalkatreenista.. :D Paiva kokonaisuudessaan menikin ryhmaan liittyen seka kaytannossa etta henkilokohtaisia ohjelmia laatien. Voin sanoa, etta melkolailla tuottaa harmaita hiuksia namat tyopaikan tietokoneohjelmat. Kuinka vaikea onkaan saada aikaan pari heppoista perustaulukkoa Word 1000 eKr mallilla. Ja moni muu tietotekninen asia on taalla niin suuria kysymysmerkkeja, etten enaa jaksa edes ihmetella.


Vihdoin sain vangittua yhden naapurin hevosista kameraani, aluksi kovin innokas poseeraamaan innon hiipuessa tosin melko nopeaan. Osasi kylla senkin ilmaista niin etta kuvista nakyy :)


Kesaisia terveisia syystuulista

Tanja









sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Odotin ja odotin ja odotin..Suomessa

Viikkoja ennen matkaanlähtöäni varmaankin puoli sukua ja tuttavapiiriä sen sai. Ja minä en. Miksen, se olisi ollut niin mukava saada ennen matkaa..Olin varmasti ainut, joka sen olisi halunnut..Toisaalta sananlaskun mukaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vihdoin viikonloppuna se tavoitti minutkin. Mahatauti. Ja sitä seurannut kuume. Eli siinä se rattoisa viikonloppu auringossa. Lauantaina ehdin sentään ostoksille, tällä kertaa haaviin jäi uudet bikinit, supermegamukavat haaremihousut, toppi, läpsykkäät ja varvassormus. Sain siis edes sairastaa illasta lähtien uusien tavaroiden ympäröimänä. Auringonottosunnuntaini menikin sitten harakoille, kuume ja aurinko ei jostain syystä sovi yhteen.

Veikkaanpa myös, että säästyimme hirmumyrskyltä jota uutisissa povattiin, ainakin toistaiseksi talo on vielä paikoillaan ja kattokin löytyy. Tuulinen sää kyllä, voi olla että myrsky saapuu vasta illalla. Saas nährä..


Hehei mutta ensi lauantaina olisi tarkoitus suunnata Brisbaneen allasbileisiin aye! Sitä ennen töissä alkaa kolme projektiani pyörimään, toivottavasti sujuvasti ilman ongelmia edessä on siis rankka mutta varmasti opettavainen viikko :)

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Nyt se tapahtui, pahin mita naissa ilmanaloissa voi tapahtua (luulisin). Sulake paloi yolla. Ja sattumalta sulake oli, mihinkas muuhunkaan kuin koko talon ilmastointilaitteisiin, jaakaappi-pakastimeen ja tietokoneeseen. Ja koska tallaista ei ole sattunut kenenkaan asukkaan lasnaollessa aikaisemmin, oli aamuvarhaisella turha enaa lahtea etsimaan sulakekaappia ja uusia sulakkeita. Talonmies hoitakoon ensitoikseen. Eli tyopaivan jalkeen on tiedossa kauppareissu, jotta jaakaappi saadaan taas hyvinvointikansan hyvinvointia kuvaavaksi :)

Olen ollut huomaavinani, etta talla puolella palloa olisi jotenkin vahemman tunteja paivassa. Nyt on jo torstai, kohta toinen viikko harjoittelusta hurahtanut. Eilen sain harteilleni uuden duunin vanhojen lisaksi: viuhua videokameran kanssa ympari tyopaikkaa ja kuvata erinaisia asioita hoitajien tyosta. Monien mutkien ja varmasti ongelmien kautta opetan muutamalle hoitajalle oikeaoppiset suoritukset ja lyodaan suoritukset kameraan.Harmaita hiuksia tiedossa siis.. Fysioterapiaa kai tamakin :)

Hei mutta huomenna on perjantai ja se tietaa edessa siintavaa viikonloppua. Jos jatkaisin taas uusien paitojen metsastysta ja toivonmukaan aurinko paistaisi niin etta saisi hieman paikallista varia iholle ..

Nyt katsomaan josko talonmies Jimmy olisi jo saapunut sulakkeiden vaihtoon

Moikka!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009










Viikonlopun saa tuli kuin tilauksesta. Lauantaina oli ohjelmassa bussi- ja junamatkailua Brisbanen keskustaan silmailemaan kauppoja ja tapaamaan ihanaa ystavaani Hannaa pitkasta aikaa( onhan tapaamisestamme kulunut jo viikko!!)



Hanna on toiminut taas reippaana matkanjohtajana ja selvitellyt paasiaislomakohdettamme. se on Fraser Island 2 day explorer. Mahtavaa surffirantaa silman kantamattomiin, rentoutumista, uimista..aah..ja kohokohtana seikkailulle telttayopyminen!!kuulostaa hauskalta!


Kaupunki oli ihan kiva pitkasta aikaa viikon maaseudulla oleilun jalkeen, ilma oli mainio lahemmas 30 astetta lampoa. Ostin laukun, lompakon ja aurinkolipan.


SUNNUNTAI


Yhden kamppikseni kanssa lahdimme jo aamutuimalla rannalle. Elohopea kiiri jo aamulla yli 30 asteen ja aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta. Pieni bussimatka lahiossa ja lopulta 10 minuutin matkustus lautalla ja ah, siina se Coochiemudlo Island. Ihana pieni saari jossa hiekkarantaa, sinista vetta ja lampoa. Tama on se maisema, joka mielessani tanne matkustin! Hiekkaa, vetta, iloisia ihmisia, aurinkoa. Kumpa saisin kaikki rakkaat tanne mukaan!! Miessaalis jai aika olemattomaksi, liikkeella oli lapsiperheita, teineja ja mummoja. Missa kaikki komeat aussimiehet??Noh, en luovuta..



Muistin jopa lotrata aurinkorasvan kanssa riittavasti, ei palovammoja, ei ihottumaa :D



Elainhavaintoja :


Lisko, samanlainen jonka nain jo aiemmin, siskoni Katja on sen minulle jo tunnistanut. En edelleen muista liskon nimea.


Uutena tuttavuutena juoksulenkkiani hidasti kaarme. Iso, valtavan vaarallisen nakoinen otus. Aluksi nain jalkakaytavan reunassa vain paan ja hieman vartaloa. jain jo ajoissa seuraamaan tilannetta. Kun se sitten paatti lahtea ylittamaan jalkakaytavaa nain mika se oli miehiaan. Sita vaan tuli ja tuli puskasta, ja koko jalkakaytavan leveydelta oli kaarmesta. Vuhuu, se oli hieno, mutta kaikella kunnioituksella annoin Herra/rouva Kaarmeen luikerrella rauhassa.


- Katja, tuntomerkit: tummasavyinen, kyljissa keltasia aavistuksen vihreaan taittuvia kuvioita.Pituus n. 1,5m, ilme rauhallinen ..


Kuvat taas sivun alussa, ne kaikki ovat siis Coochimudlo Islandilta..


Nain se olisi taas viikonloppu lusittu, aamulla aukenee edessa kiireinen tyoviikko.