On aika saattaa tilanne nopeasti tasalle:
Palasin Ausseista 7/2009
Löysin 11/2009 kivan miehen, johon rakastuin (tai ainakin ihastuin) päätä pahkaa ja sen enempää miettimättä muutin Valkeakoskelle, tuttujen kesken Koskiin, kuluisaan ikiaikaiseen hajuistaan kuuluisaan tehdaskaupunkiin (tosin enää ei tehtaat haise) Mansikkapaikaksikin joku markkinamies on keksinyt tätä pientä harmata kaupunkia Tampereen takana mainostaa.
Valmistuin Fysioterapeutiksi(AMK)6/2010 ja aloitin onnekkaiden sattumusten kautta heti oman alan työt Valkeakosken terveyskeskuksessa. Elämä näytti olevan mallillaan kunnes minun ja poikakaverini tarina ei saanut onnellista loppua niinkuin olin kuvitellut, vaan kesäkuun myötä loppui myös suhteemme.
Kesä, syksy ja kuluva alkutalvi ovat olleet hyvinkin harmaata aikaa, yksikseen on ollut aikaa rypeä omassa surkeudessa liikaakin, kaivata perhettä ja kavereita ja hevosia. Asiat on saanut tolkuttomat mittasuhteet ja koko likka on rapistunut. Aiemmin ei minulta liiemmin ole kyyneleitä herunut, nykyisin huomaan olevani tilanteen kuin tilanteen itkupilli. No, kiva huomata että kyynelkanavat löytyy.
Minulle hyvin epätyypillinen surkeus sai havahtumaan: jotain oli tehtävä. Syyskuun kesälomalla Levillä parhaan, jo lapsuudenaikaisen ystäväni kanssa vuokrasimme mökin Leviltä hetken mielijohteesta marraskuun alusta alkaen talvikaudeksi. Kaveri muutti ja aloitti työt marraskuun alusta, minä muutan tulevana keskiviikkona.
Viikonloppuna pakkasin taas asuntoni pakettiautoon ja huonekalut vanhempieni luokse Huittisiin. Tänään kävin jättämässä haikeat hyvästit rakkaille lähimmille ystävilleni Valkeakoskella. Ei se siis aivan mätä paikka ole, onnekkaasti tutustuin moneen ihanaan ihmiseen, jotka sisällytän tulevaisuudessakin elämääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti