tiistai 27. tammikuuta 2009

Mäntsälä mielessäin

Jep, biisi on soinut päässäni koko päivän.

Rasittavana ja jatkuvana, heh ja jostain syystä yllätän itseni myhäilemästä ja hymyilemästä uudelleen ja uudelleen. Hyvien vibojen seurauksena soittolistallani soi kaikki kesällä taukoamatta kuuntelemani biisit. Laidasta laitaan löytyy, mm.Jason Mraz, Kanye West, Powderfinger, Silverchair, Kottonmouth Kings, Maroon5, Lilly Allen..ja paljon muuta.

Nyt kun katson listaa, aika erikoiselta näyttää. Mutta jokainen biisi listallani saa satoja ja tuhansia muistoja mieleeni. Olen tyyppiä jolle jää mieleen tuoksut ja musiikki. Kun törmään niihin myöhemmin uudelleen, niihin liittyneet ihmiset, tilanteet ja tapahtumat palaavat suurina välähdyksinä mieleeni. Useammin kuin luvallista olen lähtenyt seuraamaan tuntematonta ihmistä nuuhkien ilmaa kuin vainukoira ihan vain saadakseni tuoksuun liittyvät hyvät muistot mieleeni :) Illan aikana olen siis tehnyt matkaa ajassa taaksepäin, hymy huulilla. Mahtava ja omituinen kesä, ja minulla on tunne ettei se ollut siinä vaan jatkoa seuraa.



Aiemmin tällä viikolla

Olen huomannut toistuvasti seuraavani erikoisen suurella mielenkiinnolla lintujen puuhailuja. Eivät ne minulle paljasjalkaisena maalaisena outoja ennestäänkään ole, mutta tällaista mielenkiintoa en ole ennen huomannut.

Herännyt kysymyksiä:
1.Naakka (Corvus monedula) on pieni tumma varislintu, joka viihtyy asutuksen lähellä.
Onko suurella naakkaparvella joku logiikka puihin laskeutuessa? Muutaman kerran olen seurannut tapahtumaa, ja molemmilla kerroilla 2 lintua jää erikseen muista, vielä omiin puihinsa, muiden koetellessa puidenoksien kantokykyä porukalla. Ehkä tällä 2 kerran seurannalla ei voi väitöskirjaa naakkojen käyttäytymisestä tehdä, mutta havaitsin siis tämän kuvion toistuvan. MIKSI?

2. Fysioterapian hallinnon erittäin mielenkiintoisella luennolla istuessani vaivuin horrostilaan ja suuntasin katseeni katon reunalla kujerteleviin puluihin. Mutta mitä ihmettä näinkään. Yksi niistä oli lähes valkoinen, siivissä ja selässä tumma harmaata. Oliko kyseessä pulu vai kyyhkynen vai risteytys. Onko ne edes kaksi lajia vai samaa sakkia kaikki??

Wikipedia vastaa:Kesykyyhky (Columba livia) eli pulu on kaupunkielämään sopeutunut kalliokyyhkystä polveutuva laji. Kesykyyhkyjä, joilla on hyvä suunnistuskyky, voidaan käyttää kirjekyyhkyinä . Lajin ulkonäkö on kirjava ja sen päävärit ovat musta, valkoinen ja harmaa. Yläperä on usein valkoinen, kalliokyyhkyllä aina. Silmä on punertava. Pituus noin 36 cm. Paino noin 350 grammaa.

3, Kumpi oli ensin, muna vai kana?

Kotkanpesä kuittaa, huomenna aiheena lepakot

1 kommentti:

  1. Heips!

    Olen itsekin lähössä Ausseihin (ekana Perthin perukoille ja elokuus vuorossa Sydney) kahen viikon päästä. Jos saa udella mihinkä päin olet suuntaamassa, tuttuja ei ole toisella puolella maapalloo koskaan liikaa :)

    Viestittele ginikini ät hotmail... jos haluat tutustua!

    VastaaPoista